1. kesäkuuta 2016

Työssäoppiminen - Teatterikorkeakoulu

Toinen työssäoppimisjaksoni Taideyliopiston Teatterikorkeakoululla kesti 9 viikkoa.

Ensi alkuun sain töikseni korjata erinäisiä tarpeiston esineitä. Virveleitä, öljylamppuja, jääkiekkokypäriä ja leluja. Parin päivän päästä pääsin mukaan "Häähuone"-nimiseen projektiin. Sen tarpeisto oli jo aika pitkälle hoidettu, mutta sain kuitenkin tehtäväkseni valmistaa yhden suuren työn. Esitykseen kuului yleisölle heitettävä hääkimppu ja koristeltu hääauto. Kävimme ohjaajani kanssa tukusta ostamassa tekokukkia ja koristenauhoja näitä töitä varten.

Aloitin tekemällä töistä hintalaskelmat ja aikataulun. Valmistin hääkimput kukista, solumuovista ja koristenauhoista.


30. toukokuuta 2016

Muut kurssit ja teoria


Opintoihin kuului tarpeistonvalmistuksen lisäksi liuta erilaisia alaa tukevia aineita. Tärkeimpinä pidän puu- ja metallityön peruskursseja, joissa opettelin isojen työkoneiden käyttöä; sirkkeli, vannesaha, hiomakoneet ja hitsauslaitteet. Näihin liittyen pakollisina kursseina suoritin myös Työturvallisuuskortin, Tulityökortin ja Ensiapu 1-kortin.

Muita alaa tukevia kursseja olivat värioppi, plastinen sommittelu, valokuvaus ja kuvankäsittely, tekstiilityöt, taide-, teatteri-, tyylihistoria sekä käsi- ja taideteollisuuden historia ja uutena aineena 3D-mallinnus (alustalla SolidWorks) ja 3D-tulostus.

17. maaliskuuta 2016

Valotyö - Meduusa

Yhtenä näyttötyönä simme tehtäväksi jonkin työn, johon sisältyi valoa. Päätin tehdä meduusan, joka myös hieman liikkuisi samalla. Etsin meduusoista kuvia netistä malliksi ja aloitin sen valmistuksen.

Runko valmistui PVC-putken palasta ja kirkkaasta ja ohuesta muovilevystä. Ostin työtä varten led-valosarjoja, joita on yhteensä 40. Työnsin muovilevyyn reikiä, ja liimasin ledit kiinni siihen geeliliimalla. Patterikotelot kiinnitin PVC-putken varteen.


Rikottava esine

Otsikko kertoo paljon. Tehtävänä on tehdä esine, jonka pystyy rikkomaan (pudottamalla lattialle) ja kokoamaan uudestaan. Aihe oli vapaavalintainen. Päädyin tekemään kuvioidun kivilaatan.

 

16. maaliskuuta 2016

Ällötys

Opiskelijoilla on ollut tapana valmistaa koululle jäävä "ällötys". Ohjeena työn piti jollain lailla sopia hullun tiedemiehen/alkemistin hyllyyn.

Aloitin työn hakemalla mallikuvia netistä. Muotoilin finnfoamista aivoille karkean muodon, jonka päälle asettelin plastoliinia aivojen tyylisesti.

22. helmikuuta 2016

Paperinaamio

Luokkamme ei viime vuonna tehnyt paperinaamiota, koska nivelnuken tekeminen sisälsi tarpeeksi paperointia. Pyynnöstä kuitenkin saimme tehdä omavalintaisella teemalla naamiot. Itse halusin jäljitellä Dark Souls-pelistä The Marvellous Chester-nimisen hahmon kasvoja.

Alkuprosessi oli sama kuin nahkanaamiossakin: plastoliini. Muotoilin oman kuolinnaamioni päälle maskin kaikkeudessaan ennen sen laittamista kipsimuottiin.

 

26. tammikuuta 2016

Kello

Tarkoituksena oli saada lisää harjoitusta tyhjiömuovaimen käyttöön. Saimme tehtäväksi tehdä tyhjiömuovatun kellotaulun.

Taulun muotti on tehty vanerista. Pohja on leikattu vannesahalla kilven muotoon ja päälle liimattu pienemmistä osista kuvio. Valmis kello on maalattu akryyliväreillä ja kellon koneisto kiinnitetty keskelle.